Vantaan SM-kisat 17.-18.1.2014

Hei!

Blogi on elänyt hieman hiljaiseloa. Nyt on pieni kirjoitus paikallaan.

Joulukuun alun Santasport -kisojen jälkeen on ollut enemmän tai vähemmän vuoristorataa kilpailuissa suorituskyky ja välillä on oltu todella montun pohjalla. Tähän alkoi löytyä terveydellisiä syitä reilut pari viikkoa sitten Ruotsin Skandinavia Cupin kisojen jälkeen. SM-kisoihin oli aikaa pari viikkoa ja koko ajan tuntui käyvän taistelua aikaa vastaan.

Kuluneena viikonloppuna oli SM-kisat Vantaan Hakunilassa. Matkoina oli vapaan sprintti ja perinteisen 10kilometriä väliaikalähdöllä. Sprintin karsinta sujui hyvin ja selvitin tieni jatkoon. Erähiihdossa alku oli hyvä, mutta ei kestänyt loppuun asti. Olin lopputuloksissa sijalla 29. Perinteisen kympillä tein nousujohteisen kisan. Lopputuloksissa olin sijalla 37. Olin selvästi päivän paras lappilainen tuloksissa. Kylmä keli tuntui vähän häiritsevän tekemistä, mutta olosuhteet ovat kaikille samat.

Kummassakin kilpailussa pystyin esittämään hyvää osaamista ja pari viikkoa sitten Ruotsin Skandinavian Cupin kisoihin verrattuna vauhti oli aivan erilaista omalla kohdallani. Jokaiseen suoritukseen jäi vieläkin parannettavaa ja tämän talven aikana tullaan näkemään vieläkin parempaa menoa.

Nyt palautellaan muutama päivä ja nautitaan pohjoisen hiihtokeleistä.

Kiitos kaikille mukana eläneille ja kannustusjoukoille! Suuri kiitos kuuluu myös tukijoille!

Terv. Elisa

Kuvassa mukana Trimtexin Ben Lindström. Vantaan SM_kisoissa.
Kuvassa mukana Trimtexin Ben Lindström. Vantaan SM-kisoissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: